Johanna Tanskan ja Juha Tanskan kirja Lempeä linssi (Valokuvaus tienä läsnäoloon, kustantajana Kirjapaja) on ihana, runsas, inspiroiva ja filosofinen kirja. Tekijät ovat aviopari, jonka kolme aiempaa kirjaa (Silitä kissaa - Hengellisiä harjoituksia hengästyneille, Talo minussa, minä talossa - Meditatiivinen sisustuskirja ja Alussa oli puutarha - Viisaus kasvaa maasta) olen myös lukenut ja joita voin lämpimästi suositella. Ne ovat todellisia hyvän mielen kirjoja kaikki.
Lempeä linssi -kirjaa kuvataan takakannessa ensimmäiseksi suomalaiseksi teokseksi kontemplatiivisesta ja meditatiivisesta valokuvauksesta. Kirja johdattaa lukijan hiljaisuuden ja tarkkaavaisuuden polulle, ja käytännön harjoitukset saavat katsomaan itseä, toista ihmistä ja ympäristöä uudella tavalla. Useasti otetaan myös kynä ja paperi avuksi; mikäs sen mukavampaa. Jotkut tehtävät ovat niin koskettavia ja syvää luotaavia, että pohdin niitä vieläkin.
Lempeä linssi rohkaisee kuuntelemaan omia tunteita ja tarkastelemaan omaa sisäistä maailmaa. Katseleminen avaa myös muut aistit kokonaisvaltaisesti todellisuudelle. Kun kuvat saavat alkunsa läsnä olevasta viipymisestä hetkessä ja tilassa, ne tavoittavat mielen syvimpiä kerroksia ja avaavat ikkunan arkikokemusta syvemmälle. Todellisuuden rauhallinen, kärsivällinen havainnointi voi johtaa myös sen aiempaa syvempään kokemiseen.
Tekijät lainaavat Howard Zehriä, jonka mukaan valokuvaa ei oteta, vaan se vastaanotetaan. Valokuvaaminen haastaa kaavamaisia mielikuvia, ja sen tulisi olla avoin salaisuudelle, mysteerille. Kun malttaa pysähtyä arjen keskellä hetkeksi ja avata silmänsä ja katsoa, ei jää löytämisen ja oivaltamisen iloa vaille. On opittava katsomaan tavanomaisen tuolle puolen. On katsottava kuin lapsi, uteliaasti ja säännöistä piittaamattomasti, vailla ennakkovaatimuksia. Toisenlaisen katsomisen tavan opettelu vaatii kärsivällisyyttä ja aikaa. Ei voi pakottaa todellisuutta paljastamaan syvempiä merkityksiä ja yhteyksiä. Voi ainoastaan pyrkiä avartamaan vastaanottavaa tilaa mielessään niin, että vapaaseen tilaan voi tulla jotakin.
Itselleni kirjoitettu sana tulee kyllä ennen valokuvausta. Pyrin aina sanallistamaan kaiken, analysoimaan ehkä turhankin paljon. Lempeä linssi -teos selittää, miten ottamamme valokuvat tuntuvat tavoittavan mielessämme toisinaan sellaista, mille ei ole vielä sanoja. Tärkeät kuvat riittävät itsessään, ilman välittömiä sanojakin, koskettamaan mielessä sitä, mikä on sillä hetkellä tärkeää. Joskus kuvaan kätkeytyville merkityksille löytyy sanallinen selitys vasta myöhemmin. Kontemplatiivisen valokuvauksen tarkoitus on opetella pysähtymistä, jonka päämääränä on pelkästään havainnoida ympäristöä tai omaa sisintä, ilman kiirettä arvottaa ja luokitella tai antaa havainnoille nimiä tai tulkintoja. Heijastamme ulkoiseen sitä, mikä on itsessä vielä ilman sanoja.
Kontemplatiivinen valokuvaaminen muistuttaa kirjoittajien mukaan osin pohdiskelevan päiväkirjan kirjoittamista. Huomio on paitsi kuvaamisessa myös kuvien herättämissä mielleyhtymissä, tunteissa ja ajatuksissa sekä sanojen löytämisessä niille.
Kirjan harjoituksia ovat mm. varhaisimman lapsuusmuiston tavoittaminen, valon ja varjon havainnoiminen, valokuvioiden ja symbolisten ja metaforisten kuvien kuvaaminen, arjen asetelmat, uusia oivalluksia tutusta, kuvapäiväkirja yhdestä huoneesta, kiitollisuuspäiväkirja valokuvaten, avainkuva, yksityiskohtien löytäminen, kuormittavista asioista luopuminen, oman suvun metakertomuksen löytäminen, oma itse kolmekerroksisena talona, roolieni historia, ihmettely, hauras kohtani, oman elämänkatsomuksen symboli arjessa, kuva ohuesta paikasta (paikasta jossa raja taivaan ja maan välillä on erityisen ohut).
Lempeä linssi -teoksessa lainataan runoilijoita, filosofeja, tutkijoita ja mm. kirjailija ja trappistimunkki Thomas Mertonia, joka on itsellenikin läheinen. Myös ns. systeemistä ajattelua arvostetaan. Systeemisyyden näkökulmasta jokainen ihminen on vain pieni osa yksilöä paljon laajempaa ihmisyhteisön muodostamaa järjestelmää. Perheen, suvun, yhteiskunnan ja ihmiskunnan jäsenyyden lisäksi olemme osa laajempaa ekologista systeemiä, jossa kytkeydymme monin sidoksin maapallon elonkehään ja muihin eliöihin. Kirjan viimeisessä luvussa tarkastellaan valokuvauksen mahdollisuuksia tutkia kysymystä transsendenssista eli fyysisten aistien havaintokokemuksen ulkopuolelle jääviä ilmiöitä ja kokemuksia.
Olen muuten tällä hetkellä valokuvauksen verkkokurssilla, jonka nimi on Fotojoogaa mielelle. Kurssin ohjaa Tuula Ahde. Tätäkin kurssia voisi kutsua lempeäksi valokuvaukseksi, koska tarkoitus on olla lempeä itseään kohtaan ja esimerkiksi valokuvata siinä tunnetilassa, jossa kulloinkin on - ei tarvitse odottaa parempaa päivää tai aikaa vaan tarkastellaan, miten tunnetila tai olotila kulloinkin näkyy valokuvassa. Tehtäviä voi tehdä itselle sopivalla tavalla, kevyesti tai perusteellisesti paneutuen ja pohdiskellen. Miksi nimi fotojooga? Tuula Ahde lainaa valokuvaaja Trey Ratcliffiä: "Kuvaamiseen uppoutuminen ja sen myötä syntyvä tietoisen läsnäolon kokemus on parhaimmillaan verrattavissa joogaan tai meditaatioon." Pyrkimyksenä on tehdä tunnekuvamatka, jolla pyritään etsimään, tunnistamaan, kuvittamaan ja sanoittamaan itsessä herääviä tunteita valokuvien ja kuvaamisen kautta. Aivan ihana ja oivalluksia herättävä kurssi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti