Olipa hauska ja nostalginen tämä Sinikka ja Tiina Nopolan muistelmateos. Ja niin paljon yhtymäkohtia omaan elämääni, ainakin lapsuuden ja nuoruuden eli 50- ja 60-lukujen osalta. Tuli nyökyteltyä ja myhäiltyä: juuri noin se oli!
Koska sisaria on kaksi, kumpikin muistaa asiat omasta näkökulmastaan. Ja nämä ovat tietysti herkullisella tavalla erilaiset. Sellaista se on sisarusten kesken: kaikki ovat omasta mielestään oikeassa. Esipuheessa todetaan kuitenkin, että muistelu on aina valinta, eikä ole olemassa yhtä totuutta vaan useita totuuksia.
Vaikka oli mielenkiintoista saada tietää sisarusten kirjailijanurasta ja siihen vaikuttaneista asioista, hauskinta oli vertailla omia muistojaan Nopoloiden muistoihin. Teki mieli ihan listata yhteisiä juttuja. Näitä olivat esimerkiksi (oman muistini mukaan):
- kun rouvat lähtivät kesäisin asioimaan kaupungin keskustassa, he käyttivät valkoisia hansikkaita
- he käyttivät myös hattua
- "sivistynyttä imagoa tavoitteleva keskiluokka kehitti kuusikymmentäluvulla pidättyväisen luokkanaamion. Puhetapa ja elehdintä mukaili ajan niukkaa muotokieltä."
- perheen asioista ei puhuttu ulkopuolisille
- kaikilla oli tarve katsoa "eteenpäin"
- pianotunneilla käytiin ja soitettiin Michael Aaronin pianokoulun kappaleita
- suomalaiset sananlaskut olivat yksi osa lasten kasvatusta
- kesät vietettiin maalla
- radiosta kuunneltiin Matti Paalosmaan Listaa
- meilläkin oli autona sininen Ford Taunus
- televisiosta katsottiin Peyton Placea ja Forsytein tarua
- Aarteiden kirjan kolmannen osan runokertomus Merkillistä väkeä on jäänyt myös minun mieleeni, samoin kuin Me Naisten Tiffany-sarjakuva
- minäkin itkin Saima Harmajan runoja lukiessani
- tytöt lukivat tyttökirjoja: Iris rukkaa, Pikku prinsessaa, Anna- , Runotyttö- ja Selja-sarjoja, Pikku naisia
- Sound of Music teki valtavan vaikutuksen
- opettajat saattoivat olla aika mielivaltaisia
- Tohtori Kildare oli ihana
- Barbie-nukeilla leikittiin ja niille tehtiin itse kotelomekkoja tilkuista
- radiossa soi Gabrielle, Hetki lyö, Rööperiin, Delilah ja Tuuliviiri
- kana oli 60-luvulla "parempi" ruoka
- tanssien opettelu Åke Blomqvistin tanssikoulussa yms.
Voisi sanoa, että elettiin todellakin yhtenäiskulttuurin aikaa.
Kiinnostavaa oli myös lukea, miten siskosten lapsuuden ja nuoruuden muistot vaikuttivat heidän lastenkirjoihinsa. Miten jokin hauska kommellus muuttui ja muuntui luovassa prosessissa kirjan osaksi. Siskossyndrooma on omistettu vanhemmille, kuinkas muuten. Lukijalle jäi vaikutelma tasapainoisista vanhemmista, jotka onnistuivat luomaan siskoksille turvallisen ja innostavan kasvuympäristön, josta oli hyvä ponnistaa luovaksi taiteilijaksi, kirjailijaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti