Taiteilijaelämää

Kolme kevään uutuuskirjaa ja baletti, jotka kaikki käsittelivät aiheista lumoavinta: taiteilijaelämää.

Joel Haahtelan romaani Mistä maailmat alkavat kertoo nuoresta Visasta, joka kokee taidemaalarin elämän kutsumuksekseen. Kirjan miljöönä on 1950-70-lukujen Helsinki sekä Italia. Lopussa päädytään myös tarinankertojien torille Marrakechiin. Ihana, runsas, värikylläinen kirja! En olisi malttanut luopua sen luomasta maailmasta ollenkaan! Joel Haahtelan tyyli on kaunista, niin kuin aina, mutta nyt hän on mielestäni saanut aivan uuden vaihteen päälle, ja tuloksena on elämänmakuista, aistivoimaista, kuin maailmaa tuorein silmin maalaavaa tekstiä. Päähenkilö Visa onkin viaton, enkelimäinen ja herkkä katsoja. Miten hienosti ja vivahteikkaasti Haahtela on hänen sisäisen maailmansa kuvannut!

Virpi Hämeen-Anttila kuvaa myös taiteilijan elämää romaanissaan Villa Speranza, joka sijoittuu Italiaan ja sen kauniisiin maalaismaisemiin. Päähenkilönä on nuori Silja, joka kirjan mittaan saa kadonneen elämänhalunsa takaisin. Hän pelastaa sattumalta kuuluisan oopperalaulajan hengen ja pääsee tämän huvilalle ja sotkeutuu samalla kummallisiin ihmissuhdekiemuroihin. Kirjassa käydään henkeviä keskusteluja runoudesta ja musiikista.

Linda Olssonin romaanissa Sisar talossani lukija pääsee Espanjaan Costa Bravan rannikolle. Kirja kertoo kahdesta toisilleen etäiseksi jääneestä sisaresta, miten nämä vähitellen tutustuvat merenrantakävelyjen aikana toisiinsa. Minäkertoja on kirjallisuudentutkija, joka on perinyt taidegallerian rakastetultaan.  Yksi kirjan henkilöistä on Pau, joka on taidemaalari. Näin kirjassa kuvataan erästä hänen öljymaalaustaan: "Siinä ei ollut pelkästään yhtä sinisen sävyä, vaan kaikkia mahdollisia.  Kaikki sävyt tuntuivat olevan aistittavissa, tummempia ja vaaleampia kerroksia oli vuorotellen. Ja vaikka huoneessa oli hämärää, maalaus näytti hehkuvan sisäistä valoa.  Kaikki tuo sininen oli näyttänyt muuttavan muotoaan ja sävyään siinä silmieni edessä. Aivan kuin taulu olisi ollut elävä."

Sunnuntaina olimme mieheni kanssa Oopperatalossa katsomassa pietarilaisen Boris Eifmanin Rodin-balettia, joka kertoi kuvanveistäjä Rodinin tarinan kahden naisen ja taiteen puristuksessa. Oikeastaan se kertoi mielestäni Rodinin rakastajattaren ja kuvanveistäjä Camille Claudelin tarinan. Kuinka vaikeaa olikaan olla nainen ja taiteilija! Sekä Rodin että Claudel painivat omien demoniensa kanssa, ja Claudel joutui lopulta mielisairaalaan. Oli uskomatonta, miten hienosti baletti kuvasi taiteellista luomistyötä huolimatta siitä, miten vastakohtaisia  tanssin virtaava liike ja kuvanveiston kiven jähmeys ovat.