Olen koukussa kauniisiin sanoihin ja ilmaisuihin. Näin ihanasti kuvaa Antti Tuomainen syyskuuta kirjassa Synkkä niin kuin sydämeni (rakastan myös kirjan nimeä):
"... olisin nimennyt syyskuun lempikuukaudekseni. Silloin valo oli täyteläisin, luonto hauraimmillaan ja kauneimmillaan ja raikkaassa, öisissä sateissa puhdistuneessa ilmassa vielä lämpöä; puiden lehdet hehkuivat kuin järkensä menettäneinä, metsä tuoksui samaan aikaan märältä ja kuivalta, ja pilvettömänä päivänä taivaan sininen kansi huumasi syvyydellään. Syyskuussa myös kaupungit elivät vahvimmin. Kesän verkkaisuus oli päättynyt eikä talven tieltään lakaiseva kylmyys vielä ollut saapunut. Kuumuus ei läkähdyttänyt eikä pureva pakkasviima lannistanut. Syyskuu oli aina ollut kuukausista toiveikkain, täynnä suuria lupauksia ja avautuvia mahdollisuuksia."
Syyskuu on myös minun lempikuukauteni, touko- ja kesäkuun jälkeen,
Myös Mari Mörön Kukkasuutarin sielu -kirjan kauniit kuvat ja puutarhanhoidosta kertovat tarinat ovat lumonneet minut. Kirja on niin suloinen, että tekisi mieli ostaa se omaksi. Ja niin tekisin, jos kodissani olisi vielä tilaa uusille kirjoille (mutta kun ei ole). Mari Mörön lempikukkia ovat muun muassa esikot, unikot ja akileijat, joita hän on kuvannut kirjaansa. Kuvat ovat huikaisevan kauniita ja runollisen herkkiä, oi oi .
Olen koukussa myös verkkokursseihin. Käsittääkseni ne ovat aika uusi ilmiö, tai sitten vain minulle uusia. Aloitin ensimmäisen vuosi sitten. Kurssi oli Katri Syvärisen Linjassa itsesi kanssa -kirjoittamishaaste. Sain kurssista valtavasti irti. Suorastaan leijailin usean viikon ajan onnesta, sillä niin inspiroiva ja uusiin näkökulmiin ohjaava kurssi oli. Sen innoittamana kirjoitin esikoisdekkarinikin Lumiprinsessa ja taikaympyrä.
Sitten tulivat Katri Syvärisen kolme muuta kirjoittamishaastetta: Löydä elämän flow, Written selfie ja Kirjoita kevyempi kesä. Ne kaikki olivat hienoja ja hyvin suunniteltuja, mutta eivät enää niin tajunnanräjäyttäviä kuin ensimmäinen. Tänä syksynä olen ilmoittautunut neljälle (!) verkkokurssille. Paraikaa ovat menossa Eevi ja Sami Minkkisen NLP perusteet verkossa (hyvin mielenkiintoinen), Sanna Wikströmin Unelmakartta-verkkokurssi ja Katri Syvärisen Melko lempeä joogahaaste. Lokakuussa alkaa sitten Eevi Minkkisen Kiitos että saan olla minä -verkkokurssi.
Opin kurssien avulla lisää itsestäni. Ja saan tietysti virikkeitä omaan kirjoittamiseeni.
torstai 24. syyskuuta 2015
keskiviikko 9. syyskuuta 2015
Tarinan taikaa
Lukemistani syksyn kirjauutuuksista on Pahan kirjan lisäksi kaksi tempaissut tarinoinnin syövereihin (ainakin tähän asti). Ja tämä tarkoittaa tietysti äärettömän positiivista: en olisi halunnut keskeyttää lukemista. Pakko oli, sillä kirjat olivat aika paksuja. Mitä nuo kirjat siis olivat?
No, ensinnäkin suomalainen rikosromaani Lampaan vaatteissa, joka on kirjoittajansa Simo Hiltusen esikoisromaani. Sen päähenkilö on rikostoimittaja Lauri Kivi, joka tutkii perhesurmia. Hänellä on ollut kurja lapsuus, ja ääneen pääsee välillä joku toinenkin, jonka pahuus juontaa synkästä lapsuudesta. Lukija ei tiedä, voiko päähenkilöön luottaa, ja epäilyn varjo osuu myös kadoksissa olevaan veljeen. Jännittäviä käänteitä riittää, ja susimytologia tuo oman ulottuvuutensa kirjaan.
Toinen mysteeriromaani on Liane Moriartyn Mustat valkeat valheet, joka niin ikään piti tiukasti otteessaan. Kirjan alussa kerrotaan, että joku on murhattu, ja murhaillasta selostamaan pääsee moniääninen joukko alakoulun vanhempia. Kirjan idea on kuin Täydellisten naisten, joilla kaikilla on salaisuuksia. Ja lukija tietysti janoaa noiden synkkien salaisuuksien paljastumista. Päähenkilöinä on kolme erityyppistä naista: Madeline, Jane ja Celeste. Heidän ystävyytensä on myös yksi kirjan teemoista.
Murhia ja kurjuutta -yhdistelmä olisi liian tymäkkä, ja eleganttina lisämausteena kummassakin kirjassa toimii huumori, joka näkyy sekä tyylissä että tapahtumien liioitteluna. Kerrassaan nautittavaa.
Intiaanikesä lumoaa tällä hetkellä myös. Kun istuu auringonlämmössä silmät kiinni, voi melkein unohtaa todellisen (pahan) maailman hurjine uutisineen, vaikka oikeasti silmiään ja korviaan ei voi sulkea. Mutta vielä hetken aikaa voi kuvitella, ettei syksy ole vielä täällä.
No, ensinnäkin suomalainen rikosromaani Lampaan vaatteissa, joka on kirjoittajansa Simo Hiltusen esikoisromaani. Sen päähenkilö on rikostoimittaja Lauri Kivi, joka tutkii perhesurmia. Hänellä on ollut kurja lapsuus, ja ääneen pääsee välillä joku toinenkin, jonka pahuus juontaa synkästä lapsuudesta. Lukija ei tiedä, voiko päähenkilöön luottaa, ja epäilyn varjo osuu myös kadoksissa olevaan veljeen. Jännittäviä käänteitä riittää, ja susimytologia tuo oman ulottuvuutensa kirjaan.
Toinen mysteeriromaani on Liane Moriartyn Mustat valkeat valheet, joka niin ikään piti tiukasti otteessaan. Kirjan alussa kerrotaan, että joku on murhattu, ja murhaillasta selostamaan pääsee moniääninen joukko alakoulun vanhempia. Kirjan idea on kuin Täydellisten naisten, joilla kaikilla on salaisuuksia. Ja lukija tietysti janoaa noiden synkkien salaisuuksien paljastumista. Päähenkilöinä on kolme erityyppistä naista: Madeline, Jane ja Celeste. Heidän ystävyytensä on myös yksi kirjan teemoista.
Murhia ja kurjuutta -yhdistelmä olisi liian tymäkkä, ja eleganttina lisämausteena kummassakin kirjassa toimii huumori, joka näkyy sekä tyylissä että tapahtumien liioitteluna. Kerrassaan nautittavaa.
Intiaanikesä lumoaa tällä hetkellä myös. Kun istuu auringonlämmössä silmät kiinni, voi melkein unohtaa todellisen (pahan) maailman hurjine uutisineen, vaikka oikeasti silmiään ja korviaan ei voi sulkea. Mutta vielä hetken aikaa voi kuvitella, ettei syksy ole vielä täällä.