Rooma Hyvän elämän kaupunki

 Scott Samuelsonin tietokirja Rooma Hyvän elämän kaupunki (Eurooppalaisen filosofian seura ry/niin & näin, 2024, suom. Tapani Kilpeläinen) on todellinen filosofian ja kulttuurin Roomaa koskeva runsaudensarvi. Luin sitä ennen omaa Rooman-matkaani ja sain runsaasti uutta tietoa ikuisesta kaupungista samoin kuin syvyysulottuvuuden kokemuksen. Kuten tiedämme, Rooma on historian kerrostumien ja vastakohtien paikka. Samuelson johdattaa kiinnostavasti ja asiantuntevasti kaupungin moniulotteisuuden läpi vakuuttaen lukijan kohteen kiehtovuudesta. Teoksen punaisena lankana on filosofia oppaana la dolce vitaan (ihanaan elämään)  ja vita beataan (siunattuun elämään). Samuelsonin mukaan hänen filosofinen opaskirjansa Roomaan luonnostelee kaupungin suuren filosofisen perinteen, tutkii eri paikkojen merkitystä ja pohtii, miten filosofia ja paikat rikastavat toisiaan. Hän luonnehtii teostaan uskonnollisen  pyhiinvaelluksen, Grand Tourin ja nykyturismin synteesiksi.

  Samuelsonin mielestä Rooma on paikka, jossa ihmisyytemme on kirjoitettu auki. Hän ei tiedä mitään sielun koulutusta tehokkaammaksi ja innostavammaksi kuin Rooman tulkitseminen:

  "Olen usein kokenut Rooman-kävijöille yhteisen tuntemuksen, että kaikki aistit ovat käynnissä yhtä aikaa, kun keho tuntuu hehkuvan kuin pyhimysten Kosmasin ja Damianoksen basilikan valaistu mosaiikki. Auringonvalo on kirkkaampaa kuin tavallisesti. Terrakottarakennukset näyttävät lämpöiseltä lihalta. Ihmisten sielu näkyy. Pyhimyskehä alkaa tuntua mielekkäältä taiteelliselta tehokeinolta. Tuntuu kuin julistaisi Byronin lailla: "Rooma! Minun maani! Sielujen kaupunki!/ Sydämen orpojen täytyy kääntyä puoleesi!" Tuntuu kuin olisi niin suuri kuin ihmisyydessään voi olla ja tuntisi kuitenkin edelleen itsensä ihmiseksi. Tunne yhdistyy taiteisiin ja humanistisiin tieteisiin uppoutumiseen: maalaustaide, veistotaide, arkkitehtuuri, historia, kirjallisuus, uskonto, filosofia - myös keittotaito ja muoti. Usein se seuraa iltapäivän negronia." Katkelma on hyvä esimerkki Samuelsonin tyylistä, joka on juhlallista muttei unohda huumoria.

  Teos jakautuu viiteen päälukuun: Älä rakenna sen varaan, Muista kuolema, Kerää päivän vilja, Rakasta ja tee mitä tahdot sekä Tee muististasi palatsi. Älä rakenna sen varaan -luvussa vieraillaan Rooman protestanttisella hautausmaalla ja mietitään hyvin kuolemista ja paremmin elämistä. Rooma nähdään elämän rakentamisen mysteerinä ja traagisena perustana. Muista kuolema -luvussa käsitellään mm. Ciceron moraalifilosofiaa, Forum Romanumia sekä Marcus Aureliusta ja hänen Itselleni-teostaan.

  Kerää päivän vilja (Samuelsonin tulkinta Carpe diem -ilmauksesta) -luvussa esitellään Lucretius, rauhan ja kohtuuden filosofirunoilija, jota Samuelson pitää epikurolaisena. Lucretiuksen hengessä hän kirjoittaa: "Mitä varhemmin lakkaamme ajattelemasta kuolemaa pelkkänä siirtymänä ja alamme hyväksyä sen ehdottomana loppuna, sitä varhemmin voimme alkaa sietää väliaikaisia kärsimyksiämme ja nauttia arvokkaista kohtaamisistamme kauneuden kanssa. Ilman astiaa elämä ei koskaan voi olla täyttä, ylitsevuotavaisesta puhumattakaan." Tässä luvussa käsitellään myös (Sivupolku neljän pastan läpi) roomalaista keittiötä, jossa löydetään muutaman raaka-aineen syvä maku, jossa olennaiset asiat saadaan loistamaan käsityön ja kontrastin avulla ja jossa sukupolvet keskustelevat: "Todellinen ruokalaji, kuten runo, musiikkisävellys tai taideteos, voidaan nauttia uudelleen ja uudelleen. Sillä on toiston voima."

   Runoilija Horatius on Samuelsonin mielestä roomalainen, joka sekä esittelee hyvän elämän että elää sen mukaisesti. Hän on abstrahoinut Horatiuksen teoksista kymmenen neuvoa: Muista kuolema, Kerää päivän vilja, Kultivoi suhteita, Työskentele rajojesi rajalle saakka, Vältä sitä, mikä on suosittua, Venus tekee narreja meistä kaikista, Älä ole huolissasi siitä, mitä et pysty hallitsemaan, Viini auttaa, Harjoita kohtuutta, mutta älä suhtaudu siihen takakireästi sekä Epäkunnioittavuus on pahempaa kuin taikausko.  Samuelson käsittelee myös Sorrentinon elokuvaa Suuri kauneus (La grande bellezza eli lempielokuvaani), joka on hänen  mukaansa rakkauskirje Roomalle.

  Neljännessä luvussa Rakasta ja tee mitä tahdot pohditaan Colosseumia ja väkivaltaa, Senecan filosofiaa, Augustinuksen Tunnustuksia sekä kristinuskon ja stoalaisuuden suhdetta. Sivupolkuna esitellään Ovidius ja hänen teoksensa Rakastamisen taito. San Clementen kirkko on vertauskuva ja esimerkki Rooman monikerroksellisuudesta: "1100-luvun kristillinen kirkko, jossa on 1400-luvun freskoja ja 1700-luvun katto, on rakennettu 300-luvun kristillisen kirkon päälle, jossa on 1000-luvun freskoja, ja se puolestaan rakennettu Mithraeumina käytetyn ensimmäisen vuosisadan Rooman kompleksin päälle, joka taas on rakennettu tasavaltakauden talon hiiltyneiden jäänteiden päälle."

  Rooman kaunein asia on Samuelsonin mielestä rakastuminen. Villa Farnesinan historiasta kertoessaan hän pääsee kertomaan rakkaudesta, suurista kaunottarista ja nautintojen palatsista. Agostino Chigi, palatsin rakennuttaja ja taiteen tilaaja, eli erikoisen ja anekdootteja pursuavan elämän.

  Viides luku Tee muististasi palatsi esittelee mm. Rafaelin maalauksen Ateenan koulu (Vatikaanin museossa; Samuelsonin mielestä sen opetus on keskustelun tärkeys) sekä Giordano Brunon, joka oli elämäniloinen, mielikuvituksekas, eriskummallinen ja taistelunhaluinen. Bruno innoittajana Samuelson kirjoittaa:

  "Tarkkaile luonnon tempoa. Katso taidetta. Paina mieleesi runoja. Sisäistä historian ja filosofian perinne. Harhaile päämäärättömästi ja ole tarkkana. Pidä ihmisyyttä pyhänä. Kun henki tulee päällesi, järjestä ajatuksesi ja muistosi erilaisiksi hahmoiksi - itse asiassa ajattele sieluasi noiden hahmojen musiikkina. Kuuntele sellaista musiikkia, jota ilman maailmankaikkeus olisi virhe. Pohdiskele tuntemiasi maisemia, koska niiden topografia opastaa sinua. Katso ylös tähtiin ja katso, mitä voit oppia. Harjoita tekemisen ja ajattelemisen taitoja, jotka auttavat sinua toteuttamaan lahjojasi. Älä ole vain itseäsi varten. Rakkaus arkkitehtinasi tee muististasi palatsi."

  Loppusanoissa Samuelson pääsee kaunopuheisesti esittämään rakkautensa Roomalle, sen omistautumisen taiteelle ja taidolle. Ja loppusanojen lopussa hän kehottaa lukijaa lähtemään: etsimään hyvää elämää Rooman filosofit oppaina, ilman pelkoa. Noli timere.

 

  

Sata päivää Roomassa

 Ilpo ja Miia Salosen tietokirja Sata päivää Roomassa (Avain 2025) on erittäin kiinnostava teos Roomasta ja siellä asumisesta. Aviopari vietti ikuisessa kaupungissa kolmeen otteeseen yhteensä sata päivää, joiden aikana he tutustuivat sekä nähtävyyksiin että italialaiseen arkeen. Ilpo Salosen kirjoittajanote on asiallinen, faktoihin keskittyvä, kun taas Miia Salosen osuus pohjautuu päiväkirjamerkintöihin ja tulee lähemmäksi lukijaa. Kumpikin täydentää toisiaan, ja teoksesta saa täyteläisen kuvan Roomasta ja samalla myös mukavasti vinkkejä omaan matkaan. Johdannossa tekijät toivovat voivansa houkutella lukijan  hetkeksi mukaan Roomaan, joka "tarjoaa päivästä toiseen uusia löytöjä ja oivalluksia täysinäisillä kaduillaan ja hiljaisilla kujillaan. Tule mukaamme Tiberin rantaan ja komeisiin puistoihin, maanalaisiin sokkeloihin, yllättäviin museoihin ja pyörryttäviin rakennuksiin ja palatseihin. Rooma ei ole vain keisareita ja historiaa vaan ennen kaikkea elämää vilisevää arkea."   Kirja on kuvitettu Eeva Reinilän mustavalkoisin piirroksin.

  Ilpo ja Miia Salonen asuivat kahdella ensimmäisellä kerralla Rooman itälaidan Pigneton kaupunginosan 5. kerroksen kolmiossa, alueella jota jotkut pitävät vaarallisena. Sieltä käsin he tutustuivat muihin kaupunginosiin, etupäässä kävellen tai joskus julkisia kulkuneuvoja käyttäen. He aprikoivat, onko Roomassa ainuttakaan neliömetriä, johon ei liittyisi tarinoita. Ei varmaankaan, ja sehän juuri on kiehtovaa. Sitten lukijakin saa kuulla noita tarinoita ja sivistyy. 

  Kirkkoja Roomassa on kuulemma yli 900, ja kirjoittajat piipahtivat niissä ahkerasti. Heistä oli mukavaa, kun hiljaisessa pyhässä tilassa näki kaikenikäisiä ja -oloisia kävijöitä. Kirkoissa näkee myös upeaa taidetta, mm. Caravaggion töitä. Lukija saa tietää tunnettujen ja vähemmän kuuluisien nähtävyyksien historiaa, sellaista tietoa jota ei yleensä saa, sillä tekijät ovat ahkerasti paneutuneet lukuisiin lähdeteoksiin. Hienoa saada uutta tietoa suomen kielellä! 

  Saloset suosittelevat eksymistä. Harhailu kuuluu heidän mielestään asiaan, sillä siten kaupungista saa irti enemmän. Lakot kuuluvat italialaisten elämään, ja museo saattaa yllättäen olla kiinni. Maisemat muuttuvat koko ajan eri valaistuksessa ja pimenevässä illassa. Rauniot ovat heidän mielestään kadonnutta kieltä.  Matka on "investointi, jonka arvo ei hupene".  Italian kieltä taitavina he pystyvät myös keskustelemaan roomalaisten kanssa, mikä rikastaa oleilua entisestään. He oppivat, että yksi roomalaisen kulttuurin tärkeistä asioista on rakkaus vitseihin ja kepposiin. Roomalaiset rakastavat pilkata kaikkea ja kaikkia. Lisäksi heitä kuvaa hyvin sanonta "Non è vero ma ci credo" (Se ei ole totta, mutta uskon siihen) eli piilotettua taikauskoa esiintyy edelleen.

  Kolmannella Rooman-matkalla Salosen pariskunta asuu  Villa Lantessa, Suomen Rooman instituutissa. On kuuma kesä, jolloin retkiä on suunniteltava hengähdystaukoja silmällä pitäen. Mutta nähtävää ja koettavaa riittää, edelleen.

"Roomassa on historia tuntuvasti jalkojemme alla, kaduilla ja kaivannoissa, taiteessa, kirkoissa ja museoissa. Eikö siis olisi outo ajatus, ettei historia olisi myös ihmisissä ympärilläni, myös minussa, vaikka olen täällä vain käymässä. Kävellessäni täällä voin kohdata sen oudon ristiriitaisenkin tunteen yhteenkuuluvuudesta ja etäisyydestä. Vaikka olen toisenlaisen kulttuurin kasvattama, on minulla yhteys yhteiseen ihmisyyteen. Kaikki se historia, jota ihmettelen täällä nyt, tapahtui myös tavallisille ihmisille, ei vain historiankirjojen keisareille, paaveille ja herttuoille.  - - -

  Vielä hiljainen kumarrus kaikelle mitä näen, ja hieman sille, jota en voi tietää. Ihmisillä näyttää aina olleen tarve uskoa ja turvautua henkiin ja jumaliin. Varmaan ne helpottavat pelkoja ja tuovat selviämisen turvaa, minullekin. Piirtävät hengen siltaa jonnekin vaikeasti hahmotettavaan ajattomuuteen."

                           Ilpo ja Miia Salonen   Sata päivää Roomassa 2025