Leenu, Liinu ja Tiinu

 Naisella, Leenu Laxilla, on suuri ongelma tai oikeastaan kaksi: Liinu ja Tiinu. Hän on kärsinyt niistä siitä asti, kun täytti yhdeksän. Ne aiheuttivat poikien kiusaamista ja ahdistelua  kouluiässä, käsiksi käymistä ja solvaamista. Opiskeluajat musiikkikorkeakoulussa olivat koettelevia; eteeristen nuorten naisten lauluroolit jäivät väliin ja lehtorit ja ohjaajat ehdottelivat ja kähmivät; Liinun ja Tiinun takia kun Leenu vaikuttaa kokeneelta ja koketilta naiselta. Kaupasta on vaikea löytää sopivia vaatteita, on vaikea harrastaa liikuntaa, kivut niska-, selkä- ja hartiasärkyjen muodossa ovat aina läsnä. Liinu ja Tiinu vaikuttavat minäkuvaan ja kehopositiivisuuteen kielteisesti. 

  Leena Sainion kolmas kirja, pienoisromaani Leenu, Liinu ja Tiinu - rajansa rinnoillakin (Enostone Kustannus 2022) kertoo liian suurien rintojen haitoista. Kyseessä on sairaus, rintarauhasen liikakasvu (hyperplasia mammae), jossa rintojen kasvu ei pysähdy koskaan vaan rinnat jatkavat kasvuaan. Lukija saa kirjasta paljon tietoa ja elää Leenun mukana kauhistellen tämän kokemuksia. Etäännyttävänä tyylikeinona toimii huumori, joka on väliin ronskiakin. Mutta jos päähenkilöä on läpi koko elämän  pidetty ronskina, suorastaan pervona Daisy Daisarina ja lypsylyylinä, mikään vähempi ei riitä kuvaamaan niitä tuntoja, joita  Leenu Lax on joutunut käymään läpi.

  Naisen ruumis on aina ollut miehisen katseen kohteena, mutta miten häpäisevä ja traumatisoiva tuo julkea katse voikaan olla!  Onneksi Leenu Lax saa viimein voimaa ottaakseen kohtalon omiin käsiinsä. Tuntuu, että hän on muiden naisten tavoin vihdoinkin voimaantunut ja saanut tarpeekseen. Hän päättää mennä rintojen pienennysleikkaukseen, reduktioplastiaan.

  Sainion painavan kirjan keveyttäjänä toimii kaksi ideaa. Leenu Lax kirjoittaa toukokuusta lokakuun alkuun  blogia, jossa kertoo rintojensa historian ja suunnitelmastaan pienennyttää rintansa. Lukija saa tietää myös, miten leikkaus sujui ja mitä sitten tapahtui. Kirjan moniäänisyys syntyy blogin kommentoijista, joita on suuri määrä. On mm. seksiä ehdotteleva Jykke, lehmistään tarinoiva Emäntä, silikoneja hypettävä Kirsi-Marja, on  riidan haastajia, kohtalotovereita ja sivupoluille eksyviä. Heidän kommenttinsa ovat ratkiriemukasta luettavaa. Vieno, vino huumori osuu näin myös somemaailman ihmeellisyyksiin, ilman osoittelevaa sormea, ja saa lukijan hykertelemään.

  Kirjassa on myös teeman mukaista pohdintaa elokuvien povipommeista, rintaliivien kuppiko'oista, silikonien ottamisesta, maalaustaiteen rinnoista, oopperasopraanoista, rinnoista laulumusiikissa, imetyksestä, liianisorintaisen naisen seksielämästä... Naisen rinnat, kiehtova aihe, josta riittää kirjoitettavaa ja josta jokaisella on mielipide (vähän kuin koulusta, jota jokainen on käynyt :D). Leenu Lax on tissisankaritar, joka on kulkenut kivikkoisen tien mutta selviytynyt. Sainion kirjalle voi nauraa mutta se pistää myös ajattelemaan. Moninaisia ovat ne stigmat, joita meihin on lyöty ja joista olemme kärsineet. Onneksi suuri osa voi Leenu Laxin tavoin kertoa tarinansa muille, opiksi ja viisaudeksi.

  

  

  

Pompeji

 Pompeji (Kulttuurivihkot 2022) on Pirjo Kotamäen uusimman, järjestyksessä seitsemännen runokokoelman nimi. Kahdessa edellisessä runokokoelmassa keskityttiin historiallisiin henkilöihin, Franciscukseen ja Birgittaan, kahteen pyhimykseen, ja myös uusin kokoelma jatkaa historiallista teemaa. Nyt pääsevät ääneen maallisista iloista nauttivat Pompejin asukkaat, paria päivää ennen Vesuviuksen purkautumista ja kaupungin tuhoutumista. Pirjo Kotamäki on paneutunut huolellisesti erilaisiin lähdeteoksiin. Kun hän lisäksi heiluttelee runoilijan taikasauvaansa eli laittaa peliin runoilijataituruutensa, tuloksena on aistimusvoimaisia ja elämää tihkuvia roolirunoja, joissa lähes parin tuhannen vuoden takainen elämä herää henkiin. 

  Pompejin runoissa pääsevät ääneen  ylellisten huviloiden omistajat vaimoineen, orjat ja palvelijat, prostituoidut, gladiaattorit, kalastajat, viinintekijät, haudankaivaja, kauppiaat. Punaisena lankana kulkee runoilija Titus Clemensin ääni, todistajan ääni, joka kirjoittaa kaiken muistiin, sen mikä tuhkaisella siveltimellä pyyhittiin pois.

  Vuosi on siis 79 jaa, kuten historiasta hyvin tiedämme. Orjat haaveilevat vapaudesta, naiset ovat vain miehiä varten, pompejilaiset uhraavat jumalilleen. Merivesi on kuumentunut ja haisee rikiltä, ilmassa leijuu savua, pilvet ovat peittäneet auringon, ohdakkeet lentelevät kuivassa tuulessa, mehiläiset häviävät, linnut lähtevät. Mutta maa on ennenkin järissyt, miksi siis paeta?

  Erotiikka kukoisti tuon ajan Pompejissa. Erotiikka näkyi taiteessa, freskoissa ja patsaissa. Lisäksi bordelleissa käyminen oli yleistä, ja prostituoituja  mainostettiin kapakoiden seinällä. Pompeji-runokokoelma sisältää myös aistillisia runoja fyysisen rakkauden iloista, niin miehen kuin naisen näkökulmasta. Sen vastapainoksi on runoja lapsivaimojen kuolemisesta synnytykseen, palvelijan raiskaamisesta, orjana olemisen ja vanhenemisen julmuudesta.

   Pompeji-runoissa viiniamforat tuoksuvat, hiukset värjätään vuohenrasvalla, pyökin tuhkalla ja kyyhkysen ulosteella, huolestuneet matroonat uhraavat vuohen kiveksiä, härän sarvia, taateleita ja hunajakakkuja Junolle, Pompejin miehet saavat ohjeita naisenkasvatukseen. Amfiteatterin edessä olevassa mainoksessa kerrotaan tulossa olevasta ensi-illasta keisarin syntymäpäivänä. Ohjelmassa on mm. kuuluisan miiminäyttelijän tanssia, musiikkia ja keisari Neron kirjoittama näytelmä.

  Kaiken taustalla elää Vesuvius, pahaenteisesti päivä päivältä ja tunti tunnilta kuumentuen ja ääntään voimistaen. Lopuksi tulee pimeää, koirat ulisevat, talot huojuvat ja kiviä sataa taivaalta. Enää ei voi paeta. Kaiken tämän Pirjo Kotamäki Pompeji-runokokoelmassaan näyttää, niin että lukija pääsee vaeltamaan kadonneen kaupungin kaduilla ja rakennuksissa ja kuuntelemaan tarinoita, jotka voi haistaa ja maistaa, nähdä ja tuntea.