Kovin harvakseltaan tulee näköjään kirjoitetuksi uusi blogiteksti. Syytän siitä erästä kaunista ja vastustamatonta, joka on vietellyt minut ihailemaan itseään eli toukokuuta. Vapulta alkaneen runsaan viikon kestäneen lämpöaallon seurauksena puut ovat vihertyneet ennätysajassa ja kasvia pukkaa esiin minkä kerkiää. Tuskin on ennättänyt ihailla sini- ja valkovuokkoja, kun kielot jo ilmestyvät. Omena- ja kirsikkapuut kukkivat, samoin vuorenkilvet. Puhumattakaan narsisseista ja tulppaaneista. Saniaiset ovat kiertyneet auki ja valaisevat pihan ihmeellisellä valoisalla vihreydellään. Oi joi tätä luonnon ja puutarhan kauneutta.
Puutarhatöiden lisäksi olemme mieheni kanssa käyneet myös erilaisissa kulttuuririennoissa. Kansallisteatterin Mahdolliset maailmat oli mielenkiintoinen, samoin Bachin musiikkiin tehty baletti Oopperassa. Musiikkitalossa kuunneltiin tänään Ravelia ja Berliozia. Kirjoja on tullut luetuksi kymmeniä, joista mieleen jäivät ainakin Jukka Laajarinteen mielen, kehon ja ympäristön suhdetta pohtiva esseekokoelma Tiloissa ja Pekka Saurin filosofinen Ratkaisemattomien kysymysten kirja. Molempia voin lämpimästi suositella!
Oman kirjan siemen on itänyt, ja pieniä hailakoita versoja on jo nähtävissä. Täytyy antaa ideoiden rauhassa kasvaa ja kypsyä, ennen kuin voi alkaa korjata satoa eli ruveta siirtämään tekstiä paperille. Olen huomannut, että omituisesti marraskuu on minulle sangen inspiroivaa aikaa eli silloin syntyy tekstiä. No, sinne on vielä aikaa eli nyt voi rauhassa nauttia kesästä ja sen iloista.